torstai 30. tammikuuta 2014

Viime päivien hiljaiselo

Olemme ahkerasti treenattu rikun kanssa kyllä, mutta on vähän jäänyt kirjoittelu ku riku ei ole saanut aikasiks mitään. Elikkä Rikun on pitänyt jo vähän aikaa kirjoitella, mutta se ei ole saanut tarvittavaa inspiraatiota.

Joo eli Kuopion reissusta piti kirjoittaa, mutta  silloin kuopiossa oli liian kova pakkanen ja valitsimme mennä suonenjoella, jossa keli oli kuin unelma -17, ei tuulta ja aurinko paistoi. Molemmille jäi tulokseksi +6, mikä on näillä hyvä tulos. Riku yritti vielä huijata viimeisellä väylällä, mutta siinä onnistumatta.

Kimmo pelkää pakkasta ja tykkää olla peiton alla piilossa, joten sitä ei ole radalla pahemmin näkynyt.

Tarmon kanssa käytiin heittää yhdet viikkokisat, mutta Riku oli silloin reissussa ja Kimmo edelleen peiton alla. Omalta osalta viikkokisat menivät penkin alle ja tuloskin oli sen mukainen +12, ensimmäinen kierros +10 ja toinen +2. Eli toisella kierroksella tapahtui huima parannus. Tarmo taassensa teki oman kierros ennätyksen +3 ja oman kisa ennätyksen +12 joten jaettiin sama sijoitus. Propsit Tarmolle oman ennätyksen parantamisesta.

Sit ollaan Rikun kanssa treenattu ahkerista tulevia parikisoja varten, mutta ei olla päästy kisa rataa kokeilemaan, joten siellä mennään sen mukaan miltä rata näyttää eli toivotaan toivotaan heitoilla. Mutta hyvin me ollaan tulosta kotiradalla saatu, että sen puolesta näyttää hyvältä. Huomenna käydään ottaa vähän treeniä Orimattilan radalla ja katsotaan mitä siellä saada aikaiseksi ja sitten la aamuna ajetaan karkkilaan kisoihin.

Muutama reikäpeli ollaan Rikun kanssa heitetty vastakkain, mutta molemmat ovat päätyneet minun voittoon. Eka päätty 3-2. Siinä Rikulla oli mahdollisuus tulla tasoihin, mutta viimeinen putti ratkaisi sen. Toinen päätty 4-2, jossa viimeisessä putissa Riku lahjoitti minulle pisteen.

Huomenna yritetään laittaa Orimattilan meiningistä tekstiä ja kuvia. Rata oppaana meillä toimii siellä Ile ja lauantaista tulee sit luultavasti sunnuntaina enemmän tietoo, tuskin jaksetaan mitään kirjoittaa vielä lauantaina.



Nähdään taas.
Ystävällisin terveisin Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti